Miten ohjausalan ammattilaisen tulisi käsitellä tulevaisuutta nuorten kanssa? Mitä siinä tulisi ottaa huomioon? Millaisilla menetelmillä nuorten tulevaisuusajattelua ja -uskoa voisi vahvistaa?
Tulevaisuusvalmentajan opas tarjoaa näihin kysymyksiin vastauksia ja antaa nuorten kanssa työskenteleville mahdollisuuden oman osaamisensa päivittämiseen.
Oppaassa esiteltävä tulevaisuusvalmennus on ryhmä- ja yksilövalmennuksesta koostuva ohjauksellinen kokonaisuus, jonka aiheita ovat tulevaisuus ja sen tarkastelu sekä yleisestä että henkilökohtaisesta näkökulmasta.
Tulevaisuusvalmennuksella herätellään optimismia ja toiveikkuutta sekä ajatusta siitä, että monista uhkakuvista ja mahdollisista heikoista näkymistä huolimatta tulevaisuuden kehityskulkuihin on mahdollista vaikuttaa ja että ne voivat tuoda mukanaan myös erilaisia mielenkiintoisia mahdollisuuksia.
Oppaan rakenne
Oppaan ensimmäisessä luvussa kerrotaan tulevaisuusvalmennuksesta yleisesti ja esitellään valmennuksen kulkua.
Oppaaseen on myös koottu joukko kehittämistyön ja toteutettujen valmennusten tuloksena syntyneitä esimerkkiharjoituksia sekä käytännön vinkkejä tulevaisuuden käsittelyyn nuorten kanssa.
Harjoitusten tavoitteena on vahvistaa nuorten tulevaisuustaitoja, tulevaisuusajattelua ja resilienssiä.
Oppaan lopussa lukuvinkkejä ja ajatuksia siitä, miten matka jatkuu tulevaisuusvalmennuksen jälkeen.
Materiaaliin liittyy myös neljä podcast-jaksoa, jossa oppaan tekijät Antti Rantaniva ja Ville Eerikäinen keskustelevat tulevaisuusvalmennuksesta.
Perustuu tutkittuun tietoon
Tulevaisuusvalmennuksen kehittämistyössä on painotettu erityisesti nuorisotyöllistä näkökulmaa, jossa korostuvat toiminnallisten, pelillisten ja luovien menetelmien hyödyntäminen, nuorilähtöisyys sekä nuorten aito kohtaaminen.
Valmennuksen pohjana on hyödynnetty aiemmin Suomessa tehtyä aiheeseen liittyvää tutkimus- ja kehittämistyötä, kuten Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskuksen lanseeraamaa tulevaisuusohjauksen mallia.
Tähän oppaaseen on koottu joukko hankkeen kehittämistyön ja toteutettujen valmennusten tuloksena syntyneitä esimerkkiharjoituksia sekä käytännön vinkkejä tulevaisuuden käsittelyyn nuorten kanssa. Nämä sopivat erinomaisesti työvälineiksi esimerkiksi ohjaamoiden, nuorten työpajojen, etsivän nuorisotyön sekä muiden nuorille suunnattujen ohjauspalveluiden käyttöön. Yhtä lailla opas soveltuu oppimateriaaliksi alaa opiskeleville.
Oppaassa esiteltävä tulevaisuusvalmennus on ryhmä- ja yksilövalmennuksesta koostuva ohjauksellinen kokonaisuus, jonka aiheita ovat tulevaisuus ja sen tarkastelu sekä yleisestä että henkilökohtaisesta näkökulmasta.
Oppaan sisältämien harjoitusten tavoitteena on vahvistaa nuorten tulevaisuustaitoja, tulevaisuusajattelua ja resilienssiä. Tulevaisuusvalmennuksella herätellään optimismia ja toiveikkuutta sekä ajatusta siitä, että monista uhkakuvista ja mahdollisista heikoista näkymistä huolimatta tulevaisuuden kehityskulkuihin on mahdollista vaikuttaa ja että ne voivat tuoda mukanaan myös erilaisia mielenkiintoisia mahdollisuuksia.
Tulevaisuusvalmennuksen kehittämistyössä on painotettu erityisesti nuorisotyöllistä näkökulmaa, jossa korostuvat toiminnallisten, pelillisten ja luovien menetelmien hyödyntäminen, nuorilähtöisyys sekä nuorten aito kohtaaminen. Valmennuksen pohjana on hyödynnetty aiemmin Suomessa tehtyä aiheeseen liittyvää tutkimus- ja kehittämistyötä, kuten Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskuksen lanseeraamaa tulevaisuusohjauksen malli Tulevaisuusvalmentajan opas tarjoaa vastauksia muun muassa näihin kysymyksiin.
Oppaassa esiteltävä tulevaisuusvalmennus on ryhmä- ja yksilövalmennuksesta koostuva ohjauksellinen kokonaisuus, jonka aiheita ovat tulevaisuus ja sen tarkastelu sekä yleisestä että henkilökohtaisesta näkökulmasta.
Tulevaisuusvalmennuksella herätellään optimismia ja toiveikkuutta sekä ajatusta siitä,
että monista uhkakuvista ja mahdollisista heikoista näkymistä huolimatta tulevaisuuden kehityskulkuihin on mahdollista vaikuttaa ja että ne voivat tuoda mukanaan myös erilaisia mielenkiintoisia mahdollisuuksia.
Julkaisun tiedot
Julkaisun nimi: Tulevaisuusvalmentajan opas
Tekijät: Antti Rantaniva ja Ville Eerikäinen
Xamk Oppimateriaalit 6
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
ISBN 978-952-344-580-2
ISSN 2954-1166
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 4.0 (CC BY-SA 4.0) Kansainvälinen -käyttöluvalla. Tutustu käyttölupaan osoitteessa creativecommons.org/licenses/by-sa/4.0.
Julkaisun pysyvä osoite on urn:nbn:fi:oerfi-202406_00027968_5.
Tulevaisuusvalmennusta on testattu ja kehitetty Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa, vuosina 2021–2023 toteutetussa Ohjaamo Olkkari 2.0 -hankkeessa Etelä-Savossa. Tavoitteena oli kehittää käytännöllisiä ohjausmenetelmiä, joiden avulla nuoria voitaisiintukea toivotunlaisen ja mielekkään elämän hahmottamisessa sekä oman polun löytämisessä uhkakuvia ja epävarmuutta pursuavassa maailmassa.