Xamkin avoin ammattikorkeakoulu tunnetaan nimellä Xamk Pulse. Xamk Pulse on tarkoitettu kaikille tiedonhaluisille, iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta. 

Avoimessa ammattikorkeakoulussa opiskellaan samoja opintoja, joita Xamkin tutkinto-opiskelijatkin opiskelevat osana AMK- ja YAMK-tutkintoja. Opiskelu vastaa tutkinto-opiskelun tavoitteita ja vaatimuksia, mutta ei johda tutkintoon. Avoimen AMK:n opintoihin voivat ilmoittautua kaikki ikään tai pohjakoulutukseen katsomatta, eikä opintoihin ole erillistä hakumenettelyä. Jos joissain koulutuksissa on edeltävyysehtoja tai suosituksia esim. aiempaan osaamiseen liittyen, on niistä kerrottu koulutuskalenterissa. Tutustu myös englanninkieliseen tarjontaan. Avoimessa ammattikorkeakoulussa suoritetut opinnot voidaan hyväksilukea sinulle myöhemmin, jos tulet meille tutkinto-opiskelijaksi.

Tarjoamme opintoja kokonaan verkko-opintoina, muutamia lähiopetuspäiviä sisältävinä monimuoto-opintoina sekä polkuopinnoissa myös päiväopintoina (lähiopetus arkisin klo 8-18 välillä). Eteneminen opinnoissa on yleensä tiivistä, opintojakson kulku on määritelty etukäteen ja oppimistehtävien palautuspäivistä on sovittu.

Tältä sivulta löydät tietoja

  • ilmoittautumiskäytänteistä
  • maksuista (muuttuvat 1.1.2024 alk.)
  • perumisehdoista
  • opiskelukäytänteistä
  • verkkotunnuksista ja tunnistautumisesta
  • Xamkin verkkopalveluista
  • Xamkin kirjastopalveluista
  • opintosuoritusrekisterin otteesta
  • opintojen rahoittamisesta

 

Elämä vie meidät yllättäville poluille.
Pidä mielesi uteliaana, avoimena ja nauti matkasta.

Suunnitteletko avoimen AMK:n opintoja?

Ilmoittauduitko avoimen AMK:n opintoihin?

Suorititko jo avoimen AMK:n opintoja?

Tutustu Xamk Pulseen

Tervetuloa opiskelijaksi Xamk Pulseen

  • Mitä tulee huomioida kun harkitset aloittavasi opinnot?
  • Mitä tapahtuu sen jälkeen kun olet ilmoittautunut opintoihin?
  • Keneltä voit kysyä tarkempia neuvoja?

Koulutuskoordinaattorimme auttavat sinua tarvittaessa sopivien koulutusten löytämisessä. Voit saada henkilökohtaista apua sähköpostitse tai soittamalla meille.

Tutustu monipuoliseen tarjontaamme verkossa: www.xamk.fi/koulutuskalenteri/ ja  www.xamk.fi/openstudies

Suomen suurin avoin ammattikorkeakoulu Xamk Pulse on sinua varten!

Ilmoittautuminen

Avoimen AMK:n koulutuksiin ilmoittaudutaan Pulsen koulutuskalenterissa

  • Koulutuskalenterista löydät kaikki avoimen AMK:n koulutukset, joihin ilmoittautuminen on tällä hetkellä käynnissä. Joukossa voi olla myös erikseen hinnoiteltuja täydennyskoulutuksia ja muita, esimerkiksi Xamkin TKI-hankkeiden järjestämiä koulutuksia.
  • Avoimen AMK:n opintojen taso on joko AMK tai ylempi AMK. Jos tulet joskus opiskelemaan tutkintoa Xamkiin, voidaan Pulsessa suoritettuja opintoja hyväksilukea vain vastaavan tason tutkintoihin, ts. AMK-opintoja ei voida hyväksilukea YAMK-tutkintoihin eikä YAMK-opintoja AMK-tutkintoihin.
  • Koulutuskalenterista näet koulutusten sisällöt. Ilmoittaudu koulutuskalenterissa ILMOITTAUDU-linkin kautta täyttämällä tietosi lomakkeelle.
  • Voit ilmoittautua avoimen AMK:n opinnoille enintään 50 opintopisteen edestä / lukukausi. 50 opintopisteeseen lasketaan mukaan kaikki avoimen AMK:n opinnot riippumatta siitä ovatko ne maksullisia vai maksuttomia.
    Yli 50 opintopisteen menevät ilmoittautumiset poistetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Tämä kannattaa huomioida jo suunnitellessa opintoja.
  • Ilmoittautuminen opintoihin päättyy keskimäärin 2-4 viikkoa ennen koulutusten alkua.
  • Ryhmät täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja ilmoittautuminen on sitova. Tietoa perumisehdoista löydät tästä.

Jos koulutuspaikat ovat täynnä, voit lisätä itsesi jonotuslistalle. Jos paikkoja myöhemmin vapautuu, saat ilmoituksen vapautuneesta paikasta sähköpostilla. Sähköpostiisi saapuvassa ilmoituksessa on linkki paikkavaraukseen, johon on reagoitava 24 tunnin kuluessa. Paikkoja voi vapautua nopeastikin, joten seuraa sähköpostiasi (myös roskapostikansiota) heti jonotuslistalle ilmoittautumisestasi lähtien.

Englanninkieliset koulutukset löytyvät englanninkielisestä koulutuskalenterista (Course Calendar).

Pidätämme oikeuden mahdollisiin aikataulu-, opettaja- ja paikkamuutoksiin.

Tietosuoja Xamkissa

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu käsittelee henkilötietoja ammattikorkeakoululaissa säädetyn tehtävänsä toteuttamiseksi. Tietosuojailmoitus on pääkuvaus henkilötietojen käsittelystä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. Sillä täytetään osaltaan tietosuoja-asetuksen artiklojen 13 ja 14 vaatimusta rekisteröidyn informoinnista. Lisätietoa tieosuojasta Xamkissa löydät tästä.

KUTSU KOULUTUKSEEN

  • Koulutus toteutuu, mikäli sille ilmoittautuu riittävä määrä opiskelijoita.
  • Kutsu koulutukseen lähetetään noin viikkoa ennen koulutuksen alkamista.
  • Kutsuviesti sisältää tietoa mm. opettajista, Xamkin verkkojärjestelmistä ja niiden tunnuksista sekä ohjeet opintojakson verkko-oppimisalustalle kirjautumiseksi.
  • Koulutuksen alkamisesta / peruuntumisesta ilmoitetaan aina sähköpostilla (ei kirjepostilla).

Ilmoittautuminen suomenkielisiin opintoihin

Koulutuskalenteri

Onko sinulla kysyttävää? Ota yhteyttä tai tule käymään!

Palvelemme ensisijaisesti sähköpostitse tai puhelimitse.

Jos haluat asioida paikan päällä, ovat toimistomme avoinna keskiviikkoisin klo 9–15 kaikilla Xamkin kampuksilla (Kotka, Kouvola, Mikkeli, Savonlinna). Jos haluat asioida paikan päällä jonain muuna ajankohtana tai varata henkilökohtaista neuvonta-aikaa, otathan ensin yhteyttä avoinamk@xamk.fi . Pyrimme vastaamaan sähköposteihin 3 arkipäivän kuluessa.

Jos sinulla on kysyttävää esimerkiksi ilmoittautumiseen, opiskelijatunnuksiin, lukukausimaksuihin, opiskelutodistuksiin tai muihin opiskelukäytäntöihin liittyen, löydät lisätietoja tästä.

Jos et löydä vastausta nettisivultamme, otathan yhteyttä koulutusasiantuntijoihimme, mikäli kaipaat neuvontaa avoimen AMK:n opintojen suunnittelussa tai erilaisten vaihtoehtojen pohtimisessa. Autamme sinua mielellämme kaikissa opiskelua koskevissa kysymyksissä!

Maksut

Avoimen AMK:n opintojaksot maksavat joko 12-45 €/opintopiste tai 175 €/lukukausi. Valinta tehdään ilmoittautumislomakkeella.

 

MAKSUPERUSTEET

  • Yksittäiset avoimen AMK:n opintojaksot
    • Hinta on 12–45 euroa/opintopiste 31.12.2024 mennessä alkavissa koulutuksissa ja 1.1.2025 tai sen jälkeen alkavissa koulutuksissa 15–45 euroa/opintopiste.
    • Valitse ilmoittautumislomakkeella ’Avoimen AMK:n opintojakso X op’.
    • Tarjoamme lukukausittain opintoja, jotka ovat maksuttomia kaikille.
  • Lukukausimaksu vuonna 2024
    • Hinta on 175 euroa.
    • Kevään lukukausimaksu sisältää 1.1.–31.7. välillä alkavat koulutukset.
    • Syksyn lukukausimaksu sisältää 1.8.–31.12. välillä alkavat koulutukset.
    • Laskutetaan vain kerran – valitse ilmoittautumislomakkeella jokaisen ilmoittautumiskerran yhteydessä ‘Lukukausimaksu’.
    • Jos valitsemiesi yksittäisten opintojaksojen yhteenlasketut maksut jäävät alle 175 euron, erotusta ei palauteta.
    • Lukukausimaksuun ei voi sisällyttää diplomeja ja osaajakoulutuksia.
    • Lukukausimaksu poistuu käytöstä 1.1.2025 tai sen jälkeen alkavista opinnoista.
  • Polkuopinnot
    • AMK-polkuopinnot maksavat 230 euroa/lukukausi ja YAMK-polkuopinnot 250 euroa/lukukausi.
    • Keväällä 2024 tai aiemmin aloittaneiden polkuopiskelijoiden lukukausimaksu on 175 euroa/lukukausi. 1.1.2025 alkaen lukukausimaksu kattaa vain polkuun sisältyvät opinnot. Lisäopinnot hinnoitellaan opintopisteperusteisesti 15–45 euroa/opintopiste.
    • Polkuopintojen hintaan ei sisälly muita avoimen AMK:n koulutuksia, joissa aloitus 1.1.2025 tai sen jälkeen. Lisäopinnot hinnoitellaan opintopisteperusteisesti 15–45 euroa/opintopiste.
  • Korkeakouludiplomit ja osaajakoulutukset, niiden yksittäiset moduulit tai opintojaksot
    • Hinnoitellaan aina erikseen (12–45 euroa/op).
    • Hinta poikkeaa avoimen AMK:n hinnoittelusta, tarkista hinta ko. koulutuksen tiedoista.
    • Korkeakouludiplomit ja osaajakoulutukset ja niihin sisältyvät yksittäisinä tarjottavat opintojaksot ovat maksullisia kaikille osallistujille.
    • Koulutusten hintaan ei sisälly muita avoimen AMK:n koulutuksia
    • Hintaan ei ole mahdollista saada alennusta tai hyvitystä sen perusteella, että opiskelija on aiemmin suorittanut kokonaisuuteen sisältyviä yksittäisiä opintojaksoja Xamkissa.
  • Xamk Pulsen opinnot ovat maksullisia muiden korkeakoulujen opiskelijoille, pl. kaikille maksuttomat opinnot.
  • Muut maksut
    • Opintojaksolla voidaan periä lisäksi esim. materiaalimaksuja tai testimaksuja (passikoulutukset).
  • Maksuttomiin avoimen AMK:n opintoihin ovat oikeutettuja
    • Läsnä olevat 2. asteen oppilaitoksessa tutkintoa suorittavat opiskelijat: lukio, ammattiopisto (ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto, erikoisammattitutkinto) ja kansanopisto. Huomioithan, että korkeakouludiplomit ja osaajakoulutukset ovat maksullisia kaikille osallistujille. Liitä oppilaitoksesi läsnäolotodistus ilmoittautumisen yhteyteen.
    • Xamkista 1.1.2021 jälkeen valmistuneet tutkinto-opiskelijat: Maksuton jatkuvan oppimisen opiskeluoikeus on voimassa kahden vuoden ajan valmistumisesta. Tämän jälkeen opinnot muuttuvat maksullisiksi, vaikka ne olisivat alkaneet maksuttoman opiskeluoikeuden aikana. Maksuttomuus koskee vain avoimen AMK:n yksittäisiä opintojaksoja. Maksuttomuus ei koske korkeakouludiplomeja, osaajakoulutuksia ja markkinahintaisia täydennyskoulutuksia, tai yhteistyössä muiden korkeakoulujen kanssa tuotettuja opintoja. Liitä tutkintotodistus ilmoittautumisen yhteyteen.
    • Mahdolliset tarvike- tai testimaksut (esim. anniskelu- ja hygieniapassi tai Peili-analyysi) peritään aina kaikilta ilmoittautuneilta.
  • Täydennyskoulutusten hinta poikkeaa avoimen AMK:n hinnoittelusta, tarkista hinta ko. koulutuksen tiedoista. Täydennyskoulutukset ja erikoistumiskoulutukset ovat maksullisia kaikille osallistujille.
  • Lahjakortti
    • Lahjakortilla voit maksaa avoimen AMK:n opintoja. Valitse ilmoittautumislomakkeella ‘Lahjakortti’, jolloin järjestelmä pyytää euromäärän ja koodin.
    • Lahjakortilla ei voi maksaa markkinahintaisia täydennyskoulutuksia.
  • Xamk Pulse ei palauta maksettuja koulutusmaksuja. Poikkeuksena tilanteet, joissa Xamk Pulse peruu koulutuksen vähäisen osallistujamäärän tai muun yllättävän syyn vuoksi.
  • Ilmoittautuessasi opintoihin sitoudut Xamkin maksu- ja peruutusehtoihin.

MUUT EHDOT

  • Voit ilmoittautua avoimen AMK:n opintoihin enintään 50 opintopisteen edestä / lukukausi. 50 opintopisteeseen huomioidaan kaikki opinnot riippumatta siitä ovatko ne maksullisia tai maksuttomia.
  • Koulutusmaksu antaa opiskelijalle ajallisesti ja sisällöllisesti rajatun opiskeluoikeuden.
  • Koulutusmaksujen perusteena on Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakoulujen toiminnasta perittävistä maksuista 1440/2014, 1§.
  • Avoimen ammattikorkeakouluopetuksen maksut ovat julkisoikeudellisina saatavina ulosottokelpoisia korkoineen ja kuluineen ilman tuomiota tai päätöstä.
  • Perintäkulut peritään perintälain 513/1999 mukaisesti.
  • Xamk Pulse pidättää oikeuden maksujen muutokseen mm. ammattikorkeakouluja koskevan lain muuttuessa.
  • Xamk Pulse voi harkinnan mukaan evätä opiskeluoikeuden henkilöltä, jolla on ilmoittautumisajankohtana aiempia maksamattomia koulutusmaksuja.

 

LASKUTUS

  • Nonstopina alkavat koulutukset maksetaan heti ilmoittautumisen yhteydessä. Lukukausimaksun valinneille lasku lähetetään sähköpostiin.
  • Kiinteän toteutusajan opintojaksoilla lasku lähetetään sähköpostiisi. Huomioi, että viesti voi päätyä roskapostiin!
  • Korkeakouludiplomit, osaajakoulutukset tai niiden yksittäiset moduulit laskutetaan erikseen. Tarkista laskutusohjeet koulutuskohtaisesti.
  • Täydennyskoulutusten laskutus tapahtuu koulutusten esittelytiedoissa ilmoitetulla tavalla. Tarkista laskutusohjeet koulutuskohtaisesti.
  • Mikäli maksaja on yritys, ilmoita mahdolliset verkkolaskutustiedot ilmoittautumisen yhteydessä.

 

PYYNNÖSTÄ TOIMITETTAVIEN TODISTUSTEN HINNASTO

  • Todistusten viralliset jäljennökset (avoin amk, erikoistumis-, lisä-, täydennys- ja tilauskoulutukset) 30 €
  • Opintojaksokuvaukset ja muut selvitykset
    • 1–5 kpl maksutta
    • 6–10 kpl 30 €
    • 11–20 kpl 60 €
    • 21 kpl ja enemmän 90 €
  • Opintojaksokuvaukset voit tarkistaa ja tulostaa maksutta Xamkin opintohakupalvelusta.
  • Todistuksia voit tilata osoitteesta avoinamk@xamk.fi

Perumisehdot

  • Ilmoittautuminen koulutuksiin on sitova, eikä koulutusmaksua palauteta.
  • Ilmoittautumisensa voi kuitenkin perua, mutta koulutusmaksua ei palauteta.
  • Saamaasi opiskelupaikkaa  ei voi vaihtaa toiseen koulutukseen tai siirtää muuhun ajankohtaan. Esimerkki: Olet saanut opiskelupaikan osaajakoulutuksessa, mutta jäänyt varasijalle toiseen osaajakoulutukseen. Jos varasijapaikka vapautuu, voit ottaa paikan vastaan, mutta et voi perua/vaihtaa ensin saamaasi paikkaa vapautuneeseen paikkaan.  Näin ollen koulutusmaksut peritään molemmista koulutuksista.
  • Mikäli opiskelija keskeyttää polkuopinnot, korkeakouludiplomin tai osaajakoulutuksen, laskutetaan häneltä aina kuluvan lukukauden koulutusmaksu. Keskeyttämistä seuraavien lukukausien maksut peruuntuvat, jos opiskelija ilmoittaa keskeyttämisestä Pulseen ennen lukukauden vaihtumista (31.7./31.12. mennessä).
  • Jos opiskelija sairastuu ennen opintojen alkamista eikä pysty aloittamaan opintoja, koulutusmaksu hyvitetään erillistä harkintaa käyttäen tapauskohtaisesti sairauslomatodistusta vastaan. Rahanpalautus maksetaan noin kuukauden kuluessa opiskelijan ilmoituksesta.
  • Kaikki perumis- ja keskeyttämisilmoitukset tulee tehdä aina kirjallisena osoitteeseen avoinamk@xamk.fi. Emme ota vastaan puhelimitse tehtyjä ilmoituksia.

 

 

Tietoa opiskelusta

OPINTOPISTE

  • Opintojen laajuutta kuvataan opintopisteillä. Opintopiste kertoo opiskelijan työmäärän, yksi opintopiste on 27 tuntia opiskelijan työtä.
  • Tavallisesti yksittäisen opintojakson laajuus on viisi opintopistettä, jolloin työmääräksi muodostuu 135 tuntia, eli noin 17 työpäivää.
  • Tuntimäärä on teoreettinen ja vaihtelee sen mukaan, kuinka paljon opiskelija panostaa opintojakson tekemiseen.

MONIMUOTO-OPISKELU

  • Monimuoto-opinnot sisältävät lähiopetuspäiviä kampuksella keskimäärin 2-3 kuukaudessa.
  • Opintoihin sisältyy myös itsenäistä verkko-opiskelua.

VERKKO-OPISKELU

Verkko-opiskelu tarkoittaa opettajan ohjaamaa opiskelua verkko-oppimisympäristössä. Opintoihin ei sisälly lähiopetusta kampuksella.

Verkko-opiskeluun voi sisältyä opintojaksosta riippuen

  • reaaliaikaisia luentoja verkossa, esim. Teamsin tai Zoomin välityksellä -> tarvitset kuulokkeet ja mikin
  • verkko-oppimisympäristöön tallennettuja luentoja, joita voit katsoa itsellesi sopivana aikana
  • kirjallisia oppimistehtäviä, joissa on edeltä sovitut palautuspäivät
  • keskusteluita
  • ryhmätöitä
  • verkkotentti.

Opiskelijana sinulla on vastuu siitä, että tutustut oppimisympäristöön ja materiaaleihin, osallistut keskusteluihin ja teet sovitut tehtävät ajallaan. Ryhmässä olet omalta osaltasi vastuussa koko ryhmän työskentelystä ja sinulta edellytetään sitoutumista ryhmän toimintaan.

Verkko-opiskelu ei ole helppo tapa kerätä opintopisteitä vaan vaatii yhtä paljon työtä kuin perinteinenkin opiskelu. Suunnittele ajankäyttösi ja varaa opiskeluun aikaa.

OPISKELUOIKEUDEN KESTO

Opiskelija saa opiskeluoikeuden opintojaksoon sen keston mukaisesti. Opintojakso on siis suoritettava sen päättymispäivään mennessä. Opiskeluoikeuttaan ei voi siirtää seuraavalle toteutukselle, esimerkiksi seuraavalle lukukaudelle.

OPINTOJAKSON UUSIMINEN

Xamkin tutkintosäännön mukaisesti opettaja päättää siitä, tarjotaanko opintojaksolla tilaisuutta uusia hylättyä tenttiä, opintojakson osaa tai koko opintojaksoa. Mikäli uusintamahdollisuus järjestetään, ja opiskelija ei uusintayrityksistä huolimatta saa opintojaksoa hyväksytysti suoritettua, hänen on osallistuttava koko opintojakson opetukseen uudelleen.

HYVÄKSILUVUT

Avoimen AMK:n yksittäisillä opintojaksoilla ei tehdä hyväksilukuja aiempien suoritusten perusteella.

LAITEVAATIMUKSET

  • Opiskeluun suositellaan joko pöytäkonetta tai läppäriä. Joillain opintojaksoilla voi olla sellaisia tehtävätyyppejä, joita ei voi tehdä tabletilla tai älypuhelimella.
  • Learnissa on suositeltavaa käyttää Mozillan Firefox -selainta. Lisätietoja löydät täältä.
  • Office365-ohjelmia pääset käyttämään esim. Xamkin Outlook-opiskelijasähköpostisi kautta.

OPISKELUKIRJOITTAMINEN

Ammattikorkeakouluopintoihin sisältyy monenlaisia kirjallisia tehtäviä, joissa vaaditaan oikeinkirjoituksen, asiatyylin ja tekstilajin muotoseikkojen hallintaa. Opinnoissa vastaan tulevia tekstilajeja ovat mm. tenttivastaus, luentopäiväkirja, referaatti, essee, tutkimussuunnitelma, raportti, opinnäytetyö ja kypsyysnäyte. Ota käyttöösi valmiit oppimistehtävien mallipohjat, jotka löytyvät Lux-intranetistä. Samalta sivulta löytyvät myös mm. opiskelukirjoittamisen opas, lähdemerkintäohje ja Xamkin ilmeen mukainen PowerPoint-pohja.

Opiskelukirjoittamisessa on tärkeää, että tuotat tekstin itse, toisten tekstien kopiointi on Xamkin eettisten ohjeiden vastaista. Käytössämme on Turnitin Integrity -plagiaatintunnistusjärjestelmä, jonka avulla voidaan tarkistaa, onko oppimistehtävissä osia, jotka ovat kopioituja. Xamkin ‘Opiskelun eettiset ohjeet‘ -julkaisussa on määritelty käytänteet tapauksissa, joissa opiskelijan on todettu syyllistyneen plagiointiin tai muuhun vilpilliseen toimintaan. Julkaisussa kerrotaan myös tekoälyn hyödyntämisen rajoituksista mm. seuraavasti: “Tekoälyn tuottaman tekstin käyttäminen osana kirjallista työtä ei ole sallittua ilman asianmukaisia viittauksia alkuperäisiin, tarkistettuihin lähteisiin. Tekoälyä ei saa käyttää tuottamaan lopullista kirjallista tehtävää eikä sellaista tekstiä saa esittää opiskelijan itsensä kirjoittamana.”

YKSILÖLLISET OPETUSJÄRJESTELYT

Avoimen AMK:n opiskelijoille (pl. polkuopiskelijat) ei organisoida yksilöllisiä opetusjärjestelyjä (esim. rauhallinen tenttitila tai pidennetty tenttiaika). Avoimen AMK:n opiskelijat eivät ole myöskään oikeutettuja Xamkin opintopsykologien ja opiskeluhyvinvoinnin asiantuntijoiden palveluihin.

verkkotunnukset ja tunnistautuminen

Opiskellaksesi Xamkin avoimessa AMK:ssa tarvitset Xamkin käyttäjätunnuksen ja salasanan. Ohjeet tunnusten saamiseksi tulevat kutsukirjeessä, jonka saat ennen opintojakson alkamista. Tunnuksia ei ole mahdollista saada etukäteen. 

 

Uusien opiskelijoiden käyttäjätunnus ja salasana muodostuvat järjestelmässämme sen jälkeen, kun opiskelijan ilmoittautumistiedot on viety Peppi-järjestelmään. Tämä tapahtuu noin viikkoa ennen opintojakson alkamista. Käyttäjätunnuksia on kahdenlaisia, lyhyt (okkkk001) ja pitkä (okkkk001@edu.xamk.fi). Lyhyt on nk. Xamk-tunnus ja pitkä puolestaan Microsoft-tunnus, jolla kirjaudutaan Microsoftin palveluihin.

Käyttäjätunnuksella ja salasanalla pääsee kirjautumaan seuraaviin Xamkin verkkopalveluihin

  • Learn-oppimisympäristö (kirjautuminen lyhyellä käyttäjätunnuksella)
  • Peppi-opintosuoritusrekisteri (kirjautuminen lyhyellä käyttäjätunnuksella, Huom! 6.2.2024 alk. pitkällä käyttäjätunnuksella)
  • Xamkin tietokoneet kampuksilla Kotkassa, Kouvolassa, Mikkelissä ja Savonlinnassa (kirjautuminen pitkällä käyttäjätunnuksella)
  • Lux-intranet (kirjautuminen pitkällä käyttäjätunnuksella)
  • Outlook-opiskelijasähköposti (kirjautuminen pitkällä käyttäjätunnuksella)

Saat käyttäjätunnuksen, sähköpostiosoitteen ja salasanan  osoitteesta https://id.xamk.fi/. ID-palvelun käyttämiseksi tarvitset verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenteen. Mikäli sinulla ei ole verkkopankkitunnuksia, ota yhteyttä avoinamk@xamk.fi.

Käyttäjätunnuksesi on voimassa sen ajan, kun opiskelet avoimessa ammattikorkeakoulussa. Mikäli keskeytät tai päätät opintosi, lakkaavat tunnukset toimimasta.

Jos tunnusten saaminen ei onnistu tai saamasi tunnus/salasana ei toimi, ilmoita ongelmasta välittömästi tekemällä tukipyyntö Xinfossa.

 

Jos sinulla on jo Xamkin käyttäjätunnus

Aiemmin luotu Xamkin käyttäjätunnus säilyy samana ja aktivoituu, kun aloitat opinnot.

Jos olet unohtanut käyttäjätunnuksesi tai salasanasi, kirjaudu ID-palveluumme verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella osoitteessa https://id.xamk.fi/.

Jos haluat vaihtaa salasanasi, voit tehdä sen em. osoitteessa.

 

Tunnistautuminen

29.3.2022 alkaen jokaisen opiskelijan on kerran tehtävä monivaiheinen tunnistautuminen. Kirjautuessasi Microsoft 365 -portaaliin sinut ohjataan lomakkeelle, jossa voit antaa haluamasi puhelinnumeron ja tavan, jolla tunnistus tehdään. Voit huoletta käyttää tähän puhelinnumeroasi, sillä numeroa ei tallenneta mihinkään näkyvään paikkaan, vaan järjestelmä käyttää sitä jatkossa vain monivaiheiseen tunnistamiseen. Kun olet kirjautumassa Xamk-käyttäjätilillesi, voit tunnistautua joko puhelimeesi tulevalla tekstiviestillä tai erillisellä Authenticator-sovelluksella.

Jos sinulla herää kysymyksiä monivaiheisesta tunnistautumisesta tai tulee ongelmia, laita asiasta tikettiä Xinfoon.

1.9.2024 alkaen tietoturvan vahvistamiseksi ja opiskelijan henkilöllisyyden varmistamiseksi käytämme Xamkin avoimessa ammattikorkeakoulussa vahvaa tunnistautumista eli pyydämme suomalaisen henkilötunnuksen.

Hae käyttäjätunnus ja salasana

Jos sinulla on jo toimivat Xamkin tunnukset, uusia ei tarvitse hakea. Mikäli sinulla on HAKA-tunnukset, ota silti käyttöösi Xamkin tunnukset, sillä vain niillä saat pääsyn kaikkeen opintojaksolla tarvittavaan materiaaliin.

Pääset hakemaan tunnukset, kun tietosi on viety opiskelijarekisteriin. Tämän jälkeen palvelussa on viive. Jos et heti saa tunnuksia haettua, odota 24 tuntia ja kokeile uudestaan seuraavana päivänä.

Jos olet unohtanut salasanasi, voit vaihtaa sen uuteen 'Hae tunnukset' -linkin kautta.

Hae tunnukset tästä

Opiskelijoiden verkkopalvelut Xamkissa

XAMKIN KÄYTTÄJÄTUNNUS JA SALASANA

  • Ennen opintojakson alkamista saat sähköpostiisi kutsun, jossa sinua ohjeistetaan hakemaan itsellesi käyttäjätunnus ja salasana Xamkin verkkopalveluihin.
  • Käyttäjätunnuksesi on voimassa opiskeluoikeutesi ajan ja sillä pääset kirjautumaan kaikkiin Xamkin verkkopalveluihin.
  • Käytä aina https://id.xamk.fi/-palvelua, mikäli haluat vaihtaa salasanasi tai olet unohtanut käyttämäsi salasanan.

LEARN JA OPEN LEARN

  • Avoimen AMK:n opintojen verkko-oppimisalustoina toimivat Learn ja Open Learn.
  • Voit tutustua Learnin toimintoihin tämän videon avulla (kesto n. 10 min).
  • Ennen opintojakson alkamista saat sähköpostiisi kutsun, jossa on ohjeet opintojaksolle kirjautumiseksi.
  • Opintojaksolle liittymiseen Learnissa on kaksi tapaa, joko 1) sinut lisätään opintojaksolle automaattisesti, jolloin opintojakso näkyy valmiina työpöydälläsi kun kirjaudut Learniin tai 2) sinun tulee etsiä opintojakso Learnin hakutoiminnolla ja liittyä opintojaksolle saamallasi opintojaksoavaimella.
  • Kaikki opintojaksoa koskevat viestit, jotka lähetetään Learnista (keskustelut, opettajan lähettämät viestit) lähetetään automaattisesti Xamkin opiskelijasähköpostiin.  Jos haluat ohjata viestit muuhun sähköpostiin, katso ohjeet seuraavasta kohdasta.

OPISKELIJASÄHKÖPOSTI

  • Ota Xamk-sähköpostitilisi käyttöön heti! Sinulle luodaan automaattisesti Xamkin Outlook-sähköpostitili. Opettajat laittavat kaikki viestinsä ainoastaan Xamkin opiskelijasähköpostiin, eivät opiskelijoiden privaattiposteihin.
  • Tarkkaile opiskelijasähköpostiasi säännöllisesti. Tarvittaessa voit kääntää viestit Xamkin opiskelijasähköpostista omaan sähköpostiisi; kirjaudu Xamkin sähköpostiin ja avaa valikko rataskuvakkeesta -> Sähköposti -> Edelleenlähetys -> täppää kohta ‘Ota edelleenlähetys käyttöön’ -> kirjoita sähköposti, johon haluat viestit lähetettävän.
  • Sähköpostiin pääset Luxin etusivulta tai alla olevan linkin kautta.
  • Sähköpostiin kirjaudutaan tunnuksella, joka on muotoa tunnus@edu.xamk.fi, eli esim. amoma001@edu.xamk.fi.
  • Sähköpostin kautta pääset käyttämään Office365-ohjelmia. Näin ollen sinulla itselläsi ei tarvitse olla esim. tekstinkäsittelyohjelmaa.

LUX – opiskelijoiden intranet

  • Kirjautumalla Luxiin löydät kätevästi linkit kaikkiin olennaisiin palveluihin, kuten Learn-verkko-oppimisympäristöön, opiskelijasähköpostiin ja Peppiin.
  • Lux-intranetiin kirjaudutaan tunnuksella, joka on muotoa tunnus@edu.xamk.fi, eli esim. amoma001@edu.xamk.fi.
  • Luxista kannattaa ottaa käyttöön valmiit oppimistehtävien mallipohjat.
  • Luxista löydät myös opiskelun eettisen ohjeistuksen.

TEAMS – ryhmätyöskentelyn ja yhteistyön alusta

Käyttäminen tietokoneella: Suositeltava selain on FireFox. Myös Chrome- ja Edge-selain mahdollistavat osallistumisen Teams-tapaamiseen, mutta omaa näyttöään ei pääse jakamaan muille osallistujille.

Käyttäminen mobiililaitteella (älypuhelin/tabletti): Mobiililaitteilla osallistuminen edellyttää Microsoftin Teams-sovelluksen käyttämistä. Varmistathan ennen verkkotapaamiseen osallistumista, että olet asentanut sovelluskaupastasi Teams -sovelluksen. Voit kirjautua Teamsiin Microsoft-kirjautumisella (tunnus@edu.xamk.fi) tai jättää kirjautumatta, jolloin sovellus ohjaa sinut liittymään vieraana. Teams ei toimi Chrome- tai Edge-selaimella.

PEPPI-OPINTOSUORITUSREKISTERI JA OPISKELIJANUMERO

  • Peppi on Xamkin opiskelijarekisteri, josta löydät henkilökohtaisten tietojesi lisäksi saamasi arvosanat.
    • Opintojakson päättymisen jälkeen opettajilla on yksi kuukausi aikaa antaa arvioinnit Peppiin.
  • Pepistä löydät opiskelijanumerosi, jota saatat tarvita esimerkiksi oppimistehtäviä palauttaessasi.
    • Kun kirjaudut Peppiin, tulee ensimmäisenä näkyviin laatikko, joka on otsikoitu ‘Opiskeluoikeuden tiedot’. Laatikossa on ensimmäisenä nimesi, nimen perässä oleva 7-numeroinen luku on opiskelijanumerosi.
  • Avoimen AMK:n opiskelijoilla ei ole varsinaista ryhmätunnusta. Mikäli sinulta kysytään ryhmätunnusta esimerkiksi tehtävien raportointipohjalla, voit merkitä ryhmätunnukseksi Avoin AMK.

Opiskelijoiden sähköposti

Learn

Peppi

Opiskelukirjoittamisen mallipohjat Luxissa

open learn

Lux intranet

Xamk kirjastopalvelut

Avoimen AMK:n opiskelijana voit hyödyntää Xamkin kirjastojen palveluita.

Tutustu kirjastopalveluihin

opintosuoritusrekisterin ote

OPINTOSUORITUSOTE PEPPI-JÄRJESTELMÄSTÄ

Saitko avoimen AMK:n opinnot päätökseen? Onneksi olkoon! Voit saada suorituksistasi hyväksilukuja, jos myöhemmin jatkat tutkinto-opiskelijana. Opintosuoritusotetta voit tarvita myös, mikäli haluat todistaa suoritetut opinnot esimerkiksi työnantajalle tai opintojen rahoittajalle.

  • Opintosuoritukset kirjataan opintojakson päätyttyä Xamkin opiskelijarekisteri Peppiin https://peppi.xamk.fi (kirjautuminen pitkällä tunnuksella).
  • Saat opintosuoritusotteen automaattisesti sähköpostiisi viikon sisällä arvioinnin kirjaamisen jälkeen. Automaattiviestin lähettäjänä on noreply.atomi@xamk.fi ja viestin aiheena “Xamkin opintoihin liittyvä dokumentti on ladattavissa”.  Huomioithan, että opettajalla on yksi kuukausi aikaa antaa arvosana opintojakson päättymisen jälkeen.
  • Mikäli verkkotunnuksesi ovat yhä voimassa, voit itse tulostaa virallisen opintosuoritusotteen Pepistä. Alla olevan linkin kautta löydät Luxista ohjeita opintosuoritusotteen tulostamiseen.
  • Mikäli suorituksestasi on kulunut jo pidempi aika, voit tehdä opintosuoritusotteen tilauksen tästä linkistä tai sähköpostilla osoitteesta avoinamk@xamk.fi.

OPINTOSUORITUSOTE OMASTA OPINTOPOLUSTA

Opiskeletko toisessa ammattikorkeakoulussa ja suoritit opintoja Xamkissa? Tee siirtopyyntö suorituksestasi. Opintojaksojen suoritusmerkinnät siirretään eri tavoilla riippuen siitä, missä ammattikorkeakoulussa opiskelet. Käytössä on Oma opintopolku –palvelu tai opintosuoritukset voi pyytää sähköisenä suoritusotteena. Ohjeet löydät täältä.

 

CampusOnline-suorituksista voi laittaa tiedustelun campusonline@xamk.fi.

 

CampusOnline-opiskelijoille ei lähde automaattisesti opintosuoritusotetta arvioinnin kirjaamisen jälkeen.

Lux: ohje opintosuoritusten tulostamiseksi Pepistä

Luxin ohjeeseen

Opintojen rahoittaminen

Tutustu rahoitusvaihtoehtoihin

Avoimessa ammattikorkeakoulussa voit opiskella joustavasti työn ohella!

Mikäli olet työtön, tutustu TE-palveluiden tarjoamiin opintojen rahoitusvaihtoehtoihin alla olevasta linkistä.

Lisäksi TE-palveluiden koulutusneuvonta vastaa kysymyksiisi, jotka liittyvät mm. avoimen AMK:n opintoihin hakeutumiseen. Koulutusneuvonnan tekemiä lyhyitä opastusvideoita löydät YouTubesta.

Mikäli olet työssäkäyvä, voit tietyin ehdoin vähentää opiskeluun liittyviä kulujasi verotuksessa. Lue lisää vero.fi-sivulta. Työllisyysrahaston aikuiskoulutustukea ei ole mahdollista saada enää tästä syksystä alkaen.

Opiskelu avoimessa AMK:ssa ei johda tutkintoon, joten et voi saada opinnoillesi rahoitusta Kelalta.

 

Koulutusmenot henkilöverotuksessa

Koulutuskulujen, esimerkiksi osallistumismaksujen, vähennyskelpoisuuden edellytyksenä on, että niiden on oltava sidoksissa tulonhankintaan.

Siirry vero.fi-sivulle.

tutustu myös

Tutustu Pulsen opiskelijoiden tarinoihin

Opiskelukokemuksia avoimessa AMK:ssa ja täydennyskoulutuksessa opiskelusta.

Lue lisää

Polkuopiskelijasta tutkinto-opiskelijaksi

Polkuopinnot voivat avata tien tutkinto-opiskelijaksi! Polkuopinnoissa suoritetaan tietyn AMK- tai YAMK-tutkinnon ensimmäisen vuoden opintoja. Suoritetut opinnot antavat hakukelpoisuuden Xamkiin avoimen väylän haussa.

Lue lisää polkuopinnoista

Yksilölliset asiantuntijuusreitit

Yksilölliset asiantuntijuusreitit tarjoavat valmiita opiskeluideoita ja valmiin aikataulun osaamisesi päivittämiseen tai syventämiseen.

Tutustu yksilöllisiin asiantuntijuusreitteihin

Yhteystiedot

Ota yhteyttä, vastaamme mielellämme!

Siirry yhteystietoihin

Saapuminen lähiopetukseen

Kotkan kampus

Kotkan kampus

Osoite: Pääskysentie 1, 48220 Kotka
Pysäköinti: katso kampuskartta
Kampusravintolat: ravintola Junnu

Lue lisää

Kouvolan kampus

Osoite: Paraatikenttä 7, 45100 Kouvola
Pysäköinti: katso kampuskartta
Kampusravintolat: ravintola Paja, Fazerin kasarmiravintola

Lue lisää

Mikkelin kampus

Osoite: Patteristonkatu 3, 50100 Mikkeli
Pysäköinti: katso kampuskartta
Pysäköintiin ei tarvitse erillistä lupaa. Sakkopaikoille tai henkilökunnalle varatuille paikoille ei autoa kannata jättää , koska pysäköinninvalvoja käy säännöllisesti alueella.
Kampusravintolat: ravintola DeXi, ravintola Talli, ravintola Kasarmina

Lue lisää

Savonlinnan kampus

Osoite: Savonniemenkatu 6, 57100 Savonlinna
Pysäköinti: katso kampuskartta
Kampusravintola: ravintola Kaari

Lue lisää